Kuvaus
Terveyden ja hyvinvoinnin kokemisen kannalta on tärkeää huomioida elämän kokonaiskuormitus. Harvemmin tulee ajatelleeksi, miten vahvasti esimerkiksi psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin tai toisinpäin. Jaksolla tuodaan esille keskeiset hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Luodaan kuvaa, kuinka mentaalisilla taidoilla ja ajattelulla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille sekä töissä että vapaa-ajalla.
Ajatuksilla on tyypillistä harhailla, luoda uhkakuvia ja harhautua epäoleellisiin, silloinkin kun sitä vähiten toivoisimme. Ongelmallisinta ei kuitenkaan ole tahdon puute tai mielen heikkous, vaan taipumus ”jumittua” vanhoihin ajatusmalleihin. Lukitsemme myös ajatuksemme liian herkästi siihen, mitä olemme aikaisemmin tehneet. Voimme herkästi luulla, että järkevintä olisi tehdä sitä, mikä tuntuu mukavimmalta tai mitä haluamme, mutta valitettavasti mieli ei tottele käskyjä samaan tapaan kuin vaikkapa keho. Meidän tulisi oppia se, että ongelmat ja negatiiset tunteet voivat myös auttaa meitä hyvinvoinnin tielle. Nämä ns. haitalliset uskomukset voidaan kääntää hyvinvointia edistäviksi asioiksi. Se tarkoittaa hyväksyvään havainnointiin ohjaamista, oleelliseen keskittymistä ja tietoiseen toimintaan valmentamista sekä psykologiseen joustavuuteen opettelua. Lisäksi ensimmäisellä jaksolla kuvataan sisäisen motivaation neljä keskeistä tekijää.
Sisältö:
- Kohti hyvinvointia – tilannekuvan luonti hyvinvoinnista
- Esteet hyvinvoinnin saavuttamisessa
- Mistä lisää voimavaroja – oikeat rutiinit käyttöön
- Hyvä ajattelu – Irtautuminen haitallisista ajattelumalleista
- Itsensä johtaminen – keinoja ja tavoitteita
- Sisäisen motivaatio synty
Kouluttajat:
Jukka Kataja
- Jukalla on pitkät ratkaisukeskeisen työskentelyn opinnot. Jukalla on yli 30 vuoden kokemus huippu-urheilijoiden psyykkisestä valmennuksesta. Jukka on kirjoittanut useita kirjoja rentoutumisesta, mentaalitaidoista ja johtamisesta. Jukka on tehnyt 25 vuotta esihenkilö- ja johdonvalmennuksia ja työnohjauksia erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä.
Merja Vuorinen
- Merja on kokenut työyhteisöjen ja esihenkilöiden valmentaja ja kouluttaja. Kouluttaa, luennoi ja valmentaa. Erikoistunut myös kiireenkesytykseen. Koulutukseltaan psykoterapeutti ja VTM.
Kummallakin kouluttajalla on vahva ratkaisukeskeinen ja urheilupsykologinen, sekä positiivisen psykologinen ote valmennuksissa.
Etäkoulutus: Psyykkisen vahvuuden osatekijät ja joustavuus, PDF
__