Paljon tilaa
Kuvaus
Koulutuksessa käsitellään arkistointiin liittyviä kysymyksiä perusteista lähtien. Koulutuksessa käydään läpi myös asiakirjojen merkitystä koko tiedonhallinnan kysymyksissä. Miten arkistotoimi toimii ja mitä uutta arkistoasioissa on meneillään kolmannella sektorilla.
Arkistointiin ja tietojen säilymiseen kysymykset ovat järjestöissä ja yhdistyksissä tärkeitä koko toiminnan näkökulmasta. Koulutuksessa pohditaan arkistoinnin keskeisiä tehtäviä ja hyviä käytäntöjä.
Koulutuksen tavoitteena on antaa kokonaiskuva asiakirjahallinnan perusasioista mm. asiakirjahallinnasta ja arkistotoimesta. Koulutuksessa käydään läpi keskeisiä käsitteitä ja määritelmiä sekä keskustellaan määräajan ja pitkään säilytettävistä asiakirjoista. Miten pitkään ja pysyvästi säilytettävien asiakirjojen kanssa menetellään?
Kohderyhmä: Järjestöt ja yhdistykset, johto, esimiehet ja asiantuntijat, arkistotoimen ja rekisterien parissa toimivat. Koulutus sopii erityisesti järjestökentälle henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon sekä sote sektorin parissa toimiville.
__
Webinaari: Yhdistysten ja järjestöjen arkistointi, PDF
Ohjelma klo 13.00-16.00 +/- 15 min.
Koulutuksen sisältö:
- Keskeinen ja uudistunut lainsäädäntö, ohjeet ja määräykset
- Mikä muuttunut tai muuttumassa?
- Asiakirjahallinto ja arkistotoimi, arkistoinnin suunnittelu
- Arkistoinnin aloittaminen tai päivitys?
- Nykytila ja termejä
- Arkistonmuodostussuunnitelma (AMS) vai arkistosuunnitelma
- Sähköisiä ja analogisia (paperi) asiakirjoja
- Mitä arkistointiin kuuluu?
- Rekisteröinti
- Määritykset ja seulonta
- Säilyvyyden turvaaminen
- Hävittäminen
- Tietoturvallisuus
- Pysyvä säilytys vs määräajan säilytettävät
- Mitä ei arkistoida?
- Tietosuoja ja elinkaari kysymykset
- Asiakirjojen säilytysajat ja käytettävyys
- Vinkkejä järjestöjen ja yhdistysten arkistointiin
- Säilytystavat ja -välineet
- Millainen on turvallinen säilytyspaikka?
- Sähköinen arkistointi ja muutoksia?
- Tietoturvallinen arkisto ja asiakirjahallinto
- Käyttövaltuudet ja käytönvalvonta
- Pohdintoja ja kokemuksia
__
Webinaariosallistujat:
- Saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet, koulutusaineiston ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan lähetystä.
- Tilaisuus lähetetään suorana, voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi.
- Kaikki webinaariin ilmoittautuneet saavat tallenteen käyttöoikeuden 7-30 päiväksi, eli tilaisuuteen kannattaa ilmoittautua, vaikka ajankohta ei sopisikaan kalenteriisi.
- Muista varmistaa, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla.
- Suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.
Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu YritysAkatemian webinaariin useampi henkilö, saavat lisäosallistujat koulutuksen puoleen hintaan.
Lisätietoja info@yritysakatemia.fi
IlmoittauduHaluatko tämän koulutuksen yksityiskoulutuksena organisaatiollesi? Vai tarvitsetko kokonaan räätälöityä koulutusta?
Huomasitko kampanjan?
Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu YritysAkatemian järjestämään webinaariin useampi henkilö, saavat lisäosallistujat koulutuksen puoleen hintaan. Kampanjoita ja tarjouksia ei voi hyödyntää PTCService Oy:n ja Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy:n koulutuksissa.
Tutustu webinaareihin ja osallistu koulutukseen yhdessä kollegan kanssa!