Kari Taura

Markkinointianalytiikan ja digimarkkinoinnin konsultti, osakas, Mertanen Analytics Oy
Kari Taura

Tietoa kouluttajasta

Kari Taura on työskennellyt online-liiketoiminnan kehittämisen ja markkinoinnin alalla jo 1990-luvun lopulta alkaen. Internetiin liittyvän työskentelynsä hän aloitti Suomen ensimmäisissä verkkokauppaprojekteissa vuonna 1998. Online-mainonnan ja analytiikan tehtävissä Kari on toiminut 2000-luvun alusta alkaen.

Digitaalisten järjestelmien hyödyntämisen ja vaativien ongelmanratkaisutehtävien lisäksi Kari mielellään tukee asiakkaiden kehittymistä organisaatioina ja yksilöinä.

Koulutukseltaan Kari Taura on kauppatieteiden maisteri (KTM, M.Sc. Erityisaloina markkinointi, johtaminen ja kansainvälinen liiketoiminta). Analytiikan ja digimarkkinoinnin järjestelmä- ja prosessiosaamistaan hän on päivittänyt jatkuvasti. Oman osaamisen kehittäminen ja uuden opiskelu ovatkin hänelle sekä työtä että harrastus.

Työurallaan Kari on toiminut sekä kaupallisten että ei-kaupallisten organisaatioiden kanssa asiantuntija-, esimies- ja valmennustehtävissä. Kansainvälisessä toiminnassaan hän on tottunut työskentelemään monikulttuurisissa ympäristöissä.

Yritysakatemia