Kuvaus
Stressi on yksi aikamme suurimmista haasteista. Toisaalta se on myös suuri voimavara. Stressi on kuormitustila, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että ihminen alkaa oirehtia. Usein stressi on pitkäkestoista, mutta myös äkilliset, kuormittavat tilanteet voivat synnyttää stressireaktion. Stressaantuneesta tuntuu siltä kuin hänen henkiset voimavaransa eivät riittäisi. Toisaalta taas stressi antaa energiaa ja voimaa, jolla saada asiat tehtyä.
Tunnetaidot ovat keinoja, joilla vaikutetaan omiin ja toisten tunteisiin tietoisesti. Heikot tunnetaidot ovat syynä moniin ongelmiin työelämässä. Huonot tunnetaidot ovat myös stressin aiheuttajia. Muiden tunteita on usein vaikea tunnistaa, eikä omienkaan tunteiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn ole aina riittäviä työkaluja. Varsinkaan, kun tunteet ilmenevät harvoin puhtaasti yksi kerrallaan, vaan niitä risteilee mielessä usein monta yhtä aikaa. Jos ei osaa säädellä tunteitaan, seurauksena voi olla hallitsemattomia tunteenpurkauksia ja liian pitkää hankalissa tunteissa vellomista. On kuitenkin lohdullista, että vaikka jollain voi olla luontaisesti paremmat tunnetaidot kuin toisilla, taitoja voi kehittää siinä, missä muitakin mentaalitaitoja.
Kiire ja stressi eivät ole asioita, joita pitää opetella sietämään enemmän vaan, joihin kannattaa reagoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Stressiä voi selättää monin eri tavoin, ja jokaisen on tärkeä löytää itselleen sopivat selviytymiskeinot stressaaviin tilanteisiin. Jakson aikana saat konkreettisia neuvoja ja ohjeita, miten stressiä opitaan välttämään ja hillitsemään.
Ajanhallinnasta ja tehokkuudesta on tullut yhä keskeisempiä työelämätaitoja. Usein arvostamme kiireen tunnetta ja teemme montaa asiaa yhtä aikaa. Luulemme olevamme tehokkaita. Kuitenkin kiireen tunne aiheuttaa meille stressiä ja ahdistusta. Koulutuksessa saat vinkkejä ja käytännön työkaluja oman ajankäytön tarkasteluun, rutiinien muuttamiseen ja parempaan hallinnan tunteeseen. Ajankäyttöä tarkastellaan myös omien arvojen näkökulmasta.
Itsensä johtamisen taito auttaa kesyttämään kiirettä. Toinen tapa selättää kiirettä on tunnistaa omaan työhönsä liittyviä toimintatapoja. Kolmas hyvä tapa on hallita stressiin liittyviä puolustuskeinoja. Vauhtia suosivassa maailmassa korostuu itsetuntemuksen merkitys ja vastuullisuus omista valinnoista ja toiminnasta.
Sisältö:
- Mistä stressi tulee ja syntyy?
- Stressi ja työ – keinoja stressin leikkaamisen työssä
- Tilannestressin purkuun liittyviä keinoja
- Pitkäaikaisen stressin hallintaan liittyviä keinoja
- Tunnetaitojen kehittäminen
- Hyvä uni (ylivireyden rauhoittaminen)
- Kiireen alasajo
- Onko kiire tehokkuuden mitta?
- Miten kiirettä saadaan laskettua ja ylimääräistä kuormittavaa painetta saadaan alas?
Kouluttajat:
Jukka Kataja
- Jukalla on pitkät ratkaisukeskeisen työskentelyn opinnot. Jukalla on yli 30 vuoden kokemus huippu-urheilijoiden psyykkisestä valmennuksesta. Jukka on kirjoittanut useita kirjoja rentoutumisesta, mentaalitaidoista ja johtamisesta. Jukka on tehnyt 25 vuotta esihenkilö- ja johdonvalmennuksia ja työnohjauksia erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä.
Merja Vuorinen
- Merja on kokenut työyhteisöjen ja esihenkilöiden valmentaja ja kouluttaja. Kouluttaa, luennoi ja valmentaa. Erikoistunut myös kiireenkesytykseen. Koulutukseltaan psykoterapeutti ja VTM.
Kummallakin kouluttajalla on vahva ratkaisukeskeinen ja urheilupsykologinen, sekä positiivisen psykologinen ote valmennuksissa.
Etäkoulutus: Kiireen alasajo ja stressin purku, PDF
__